Lähes joka kolmas netinkäyttäjä EU:ssa saanut viruksen

Lähes joka kolmas EU-maiden netinkäyttäjä on saanut koneeseensa virustartunnan edeltäneen vuoden aikana, kertoo EU:n tilastolaitoksen Eurostatin julkistama vertailu.

Suomalaisista netinkäyttäjistä virustartunnan oli tutkimusta edeltäneen vuoden aikana saanut 20 prosenttia, mikä oli Itävallan ja Irlannin jälkeen EU:n kolmanneksi alhaisin luku.

Eniten virustartuntoja saivat bulgarialaiset, joista 58 prosenttia kertoi kiusallisesta ohjelmistovieraasta.

Suomalaisten vähäisiä virustartuntoja selittää kohtuullisen innokas tietoturvaohjelmien käyttö. 91 prosenttia suomalaisista netinkäyttäjistä kertoo asentaneensa koneelleen tietoturvaohjelman, mikä on EU:n toiseksi korkein lukema. Aktiivisempia tässä suhteessa ovat vain hollantilaiset.

Vähäisintä tietoturvaohjelmien käyttö on Latviassa.

Viime vuoden huhti-kesäkuussa tehty vertailu liittyy EU:ssa huomenna vietettävään Turvallisempi internet -teemapäivään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.