Lagarde läpäisi meppien kuulemisen kirkkaasti – lupasi säilyttää EKP:n ketteryyden ja lisätä keskuspankin avoimuutta

Euroopan keskuspankin pitää pysyä ketteränä vastatakseen uusiin taloushaasteisiin ja viestiä toiminnastaan paremmin kansalaisille, sanoo EKP:n johtoon marraskuun alussa näillä näkymin nouseva Christine Lagarde.

Lagarden mukaan hänen kolme keskeisintä periaatettaan uutena pääjohtajana ovat sitoutuminen EKP:n mandaattiin, ketteryys vastata uusiin haasteisiin ja moniarvoisuus. Ranskalainen oli keskiviikkona kuultavana Euroopan parlamentin talousvaliokunnassa.

Hän sai mepeiltä selvän tuen kuulemisen jälkeen äänin 37–11.

Lagarde seuraa italialaista Mario Draghia Euroopan keskuspankin pääjohtajana. Hänen kautensa alkaa marraskuun alussa, mutta sitä ennen nimityksestä konsultoidaan Euroopan parlamenttia.

Lagarde on toiminut Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtajana vuodesta 2011. Hän on toiminut useissa ministerintehtävissä Ranskassa, muun muassa valtiovarainministerinä. EKP:n pääjohtajana hän on ensimmäinen nainen.

Lagarde tuki kuulemisessa nykyisen pääjohtajan kaudella tehtyjä poikkeustoimia, joiden arvioidaan pelastaneen yhteisvaluutta euron talouskriisin vuosina. Ohjauskoron laskemisen ohella EKP toteutti mittavia osto-ohjelmia ja vahvisti pankkien rahoituskanavia. EKP on ostanut arvopapereita 2  600 miljardin arvosta.

–  Ilman kykyä innovointiin kriisi olisi mielestäni ja useimpien asiantuntijoiden mielestä ollut paljon vakavampi, Lagarde sanoi.

Lausunto, jota ei haluaisi antaa

Ohjauskoron painaminen poikkeuksellisen alas ja osto-ohjelmat ovat herättäneet kysymyksen siitä, mitä EKP tekee, jos euroalue ajautuu uuteen kriisiin. Keskustelu on voimistunut talouden suhdanteiden osoittaessa jälleen heikentymisen merkkejä.

Lagarde kommentoi konkreettisia toimia vielä varovasti. Hän muistutti, että päätökset kuuluvat keskuspankkiireille yhteisesti.

Mario Draghi jää historiaan markkinoita rauhoittaneesta lupauksestaan vuonna 2012 "tehdä kaikki vaadittava" euron pelastamiseksi. Lagarde toivoi, ettei hänen koskaan tarvitsisi antaa vastaavaa lausuntoa.

–  Toivon, ettei minun koskaan tarvitse sanoa jotakin tuollaista. Toivon sitä todella, koska se tarkoittaisi, etteivät muut talouspolitiikan toimijat tee mitä heidän pitäisi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.