Lahden Autokorin tuotanto on alkamassa uudelleen

Lahden Autokorin tuotanto ollaan aloittamassa uudelleen. Yhtiö neuvottelee 122 bussin toimittamisesta Scanialle.

Autokori jätti pari viikkoa sitten konkurssihakemuksen, kun Scania päätti keskittää bussien valmistuksen Puolaan kesken sopimuskauden.

Konkurssipesän hoitaja Mikko Tiilikka luottaa kuitenkin siihen, että sopimuskauteen kuuluvan tilauksen yksityiskohdista päästään sopuun.

Tuotannon jatkuminen tarkoittaisi noin 150 Autokorin työntekijälle töitä yli puoleksi vuodeksi.

Asiasta kertoi aiemmin tänään Yle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Panimoliiton uudeksi johtajaksi Tuula Loikkanen – edeltäjä lähti ministerin erityisavustajaksi

Keskolta positiivinen tulosvaroitus koko vuodelle – odottaa myös toisen vuosineljänneksen liikevoiton nousevan

Perinteikäs Ruthin leipomo siirtyy tänään isältä pojalle – Joonas Mäkinen, 31, hyppää jyväskyläläisen perheyrityksen puikkoihin

Fiskarsin uudeksi toimitusjohtajaksi Nathalie Ahlström Fazerilta

Teollisuuden näkymät synkkenivät toukokuussa: uudet tilaukset romahtivat runsaan neljänneksen

Hypo arvioi Suomen talouteen seitsemän prosentin laskua – "Vientiteollisuudelle syksy näyttää hyvin heikolta"

Myönteisistä tulosuutisista kertoneet Tikkurila, Orion ja Kesla vauhdissa pörssissä

Euroryhmän uudeksi puheenjohtajaksi Irlannin valtiovarainministeri –  Suomen Vanhanen arvioi, että uudella puheenjohtajalla on hyvät edellytykset sovittaa yhteen jäsenmaiden erilaisia näkemyksiä.

Kuluttaja-asiamies varoittaa puhelinmyyntiyrityksestä – kuluttajat saaneet sähkösopimuksia, vaikka eivät hyväksyneet yhtiön esittämää tarjousta

Ranskan teollisuusministeri tuomitsee Nokian irtisanomisaikeet – tuhatkunta mielenosoittajaa marssi Suomen Pariisin-suurlähetystölle

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.