Lainamopo on yhtä hyvä

Ilmassa on vahvat merkit siitä, että vapaa-ajan välineiden ja kulkuneuvojen vuokraaminen yleistyy. Nuoremmalle polvelle omistaminen ei ole enää ykkösjuttu. Taustalla voi olla niin ekologisia syitä kuin se tosiasia, ettei säilytystiloja ole koskaan liikaa. Huoltaminen ja muu puuhastelu ei sekään aina kiinnosta tai siihen ei ole osaamista.

Jyväskyläläinen Econo Rent luottaa siihen, että vuokraaminen on tulevaisuutta.

- Muualla Euroopassa vuokrabisnes on huomattavasti isompaa kuin meillä. Lama-aikakin voi vaikuttaa siihen, että halutaan tehdä jotain kivaa, mutta siihen ei välttämättä hankita omia välineitä, sanoo yrittäjä Jartte Halonen, 34.

Econo Rent vuokraa tällä hetkellä muun muassa mönkijöitä, kevytmoottoripyöriä ja skoottereita.

Kesän suosikki on ollut Poksi-matkailuvaunu. Nostalginen 1970- ja 1980-lukujen pieni matkailuvaunu on otettu uudelleen tuotantoon.

- Vapaa-ajan välineet ovat kalliita kertaostoksia, joten vuokraamalla voi hakea tuntumaa tuotteeseen. Samalla voi kokeilla käytännössä, miten vaikkapa mönkijä kulkee maastossa ja miten puukuorman saa metsästä mökin pihaan.

Econo Rent vuokraa myös säilytystilaa esimerkiksi moottoripyörille ja mopoille. Säilytyksen lisäksi menopelilleen saa asianmukaisen huollon, jolloin pyörä on heti valmis matkaan, kun kevät koittaa.

Rauhassa valmiuksia


Econo Rent aikoo kasvattaa vuokraustoimintaa vähitellen. Keväällä perustetun yrityksen liikevaihdosta pääosa tulee vielä uusien tuotteiden myynnistä. Yrityksellä on Arctic Cat, Kawasaki, Derbi, Rieju, Royal Enfield ja Kymco -merkkien edustus.

- Teimme ison työn saadaksemme neuvoteltua sopimukset, sillä maahantuojat tutkivat todella tarkasti uuden yrittäjän taloustiedot ja liiketoimintasuunnitelmat, Jartte Halonen sanoo.

Alkuvaiheen "syyni" ja siinä onnistuminen antoi kuitenkin varmuutta, että yrittäjäveljekset Jartte ja Jesse Halonen ovat oikealla tiellä.

Halonen myöntää, että keskellä taantumaa ei ole paras aika perustaa yritystä. Hiljaisemman ajan voi kuitenkin kääntää myönteiseksi.

- Tällainen aika antaa mahdollisuuden hankkia rauhassa valmiuksia yrittämiseen.

Halosella on kymmenen vuoden kokemus teknisen myyjän työstä. Asiakaspalvelu on verissä, mutta yrittäjyys tuo työhön oman näkökulmansa.

- Kaupanteossa ajattelee enemmän kokonaisuutta ja sitä, miten saa asiakkaan pysymään jatkossakin asiakkaana. Jälkihoito on siksi tärkeää.