Lamavuosien säästöjen vaikutuksia paljastuu: Lapset maksoivat terveydellään

Ajoissa saatu apu on edullisinta ja inhimillisintä terveydenhoitoa. Tätä ei muistettu 1990-luvun lamassa, kun kunnat karsivat koululaisten terveystarkastuksista. Vielä neljä viisi vuotta sitten monissa kunnissa koululaisten kasvua ei seurattu joka vuosi. Tämän seurauksena sairauksia ei huomattu ajoissa, ja monet tapaukset kehittyivät vaikeammiksi.

– Lapsilla ja nuorilla ikävät asiat tulevat usein esiin nopeasti, esimerkiksi syömishäiriöt tai ryhtivirheet. Meillä oli tapauksia, joissa ryhtivirheet ehtivät kehittyä skolioosiksi eli selän vinoutumiseksi. Muita kasvuun liittyviä sairauksia, kuten kilpirauhasen vajaatoimintaa, jäi myöskin ajoissa huomaamatta, Jyväskylän palvelujohtaja Riitta-Maija Hautamäki toteaa.

Nyt koululaisten kasvua pitää terveydenhuoltolain mukaan seurata vuosittain. Laajat terveystarkastukset ovat ensimmäisellä, viidennellä ja kahdeksannella luokalla.

Lue lisää sunnuntain Sunnuntaisuomalaisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.