Lehdet: Sampo Pankin johtaja povaa pankeille kulukuria

Sampo Pankin toimitusjohtaja Ilkka Hallavo uskoo pankkien joutuvan lähivuosina kulukuurille, kirjoittavat Turun Sanomat, Väli-Suomen lehdet ja Kaleva.

Hallavon mukaan Suomen pankkialan kustannusrakenne on mitoitettu 4–5 prosentin korkotasoon eikä nykyiseen pitkään jatkuneeseen alhaiseen korkotasoon. Siten peruspankkitoiminnasta eli otto- ja antolainoituksesta ei saada tarpeeksi tuloja.

Toimitusjohtajan mielestä henkilökuntaa pitäisi vähentää siirtämällä puolimanuaaliset toiminnot sähköisesti hoidettaviksi. Hänestä muun muassa asuntokauppoihin liittyen tehdään liikaa pankkihenkilökuntaa työllistävää käsityötä.

Pankkialan kulut ovat Hallavon mukaan kasvaneet vuodessa 4–5 prosenttia. Lisää nousupainetta ovat tuoneet finanssikriisin takia alalle kehitteillä olevat uudet säätelytoimet.

Vielä vuonna 2008 pankkien keskimääräinen korkokate oli 3 prosenttia, kun se nyt on noin 1,6 prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.