Liivi- ja Sukkapiste 10 vuotta Jyväskylässä

10 VUOTTA

JYVÄSKYLÄN LIIVI- JA SUKKAPISTE. Yli 20 vuotta alusvaatekauppiaana toiminut Vuokko Mäkiniemi perusti kymmenen vuotta sitten aluspukeutumisen palvelevan erikoisliike Liivi- ja Sukkapisteen Jyväskylään Väinönkadulle. Yritys myy laadukkaita rintaliivejä, kuten kookaspoviselle suunnattua PrimaDonnaa, herkän naisellista Marie Jo:ta sekä nuorekkaita L'Aventure-liivejä sekä niihin sopivia alushousuja laajassa kokovalikoimassa.

Tarjolla on lisäksi kattava ja kolmesti vuodessa vaihtuva uimapukumallisto, juhlakauteen kuuluvia bodyja, korsetteja ja muita vartaloa muokkaavia tuotteita, yöasuja, Falken sukkia ja sukkahousuja sekä silkkisiä ja villaissilkkisiä alusasuja. Liike palvelee asiantuntemuksella myös proteesiliivi- ja proteesiuimapukuasiakkaita.

- Erikoisliikkeessä on aikaa ja ammattitaitoa palveluun. Löydämme asiakkaalle juuri hänelle sopivat tuotteet. Oikein valittu rintaliivi muokkaa koko kehoa. Minulla on käynyt pieniä tyttöjä äitiensä kanssa. Kun he ovat kasvaneet, olen saanut myydä heille ensimmäiset rintaliivit, sitten hääalusvaatteet ja seuraavaksi imetysliivit, yrittäjä kertoo.

Vuokko Mäkiniemi iloitsee uskollisesta asiakunnastaan, jonka elämässä on saanut olla mukana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.