Liljebom: Hallintarekisteri myös suomalaisille sijoittajille

Arvopapereiden hallintarekisteri pitäisi laajentaa myös suomalaisten sijoittajien käyttöön, ehdottaa professori Eva Liljebom. Ulkomaiset sijoittajat ovat saaneet käyttää rekisteriä jo parinkymmentä vuotta.

Liljebomin mukaan muutos alentaisi suomalaisten sijoittajien selvityskustannuksia ja edistäisi osakkeiden vaihdettavuutta. Arvo-osuuksien rekisteröinnin laajentaminen vähentää toisaalta omistuksen avoimuutta.

Liljebom selvitti asiaa valtiovarainministeriön toimeksiannosta.

Selvityksen mukaan Suomessa olisi siirryttävä arvopapereiden moniportaiseen hallintaan. Siinä arvopapereita ei säilytetä Arvopaperikeskuksessa omistajakohtaisesti, vaan osapuolten järjestelmissä.

Keskuksen omistajaluetteloihin merkitään varsinaisen omistajan sijaan omaisuudenhoitajan nimi. Rekisteriin kirjattujen osakkeenomistajien tiedot eivät siten selviä osakasluetteloista.

Suomessa siirryttiin arvo-osuusjärjestelmään 1990-luvun alussa. Samalla ulkomaisille sijoittajille sallittiin rekisterin käyttö.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.