Lindexin laajeneminen Kiinaan peruuntui

Stockmann-konserniin kuuluvan muotiketju Lindexin laajentuminen Kiinaan on peruuntunut, ainakin toistaiseksi.

Syynä on se, että kiinalainen Suning-yhtiö vetäytyi yksipuolisesti franchising-sopimuksesta, jonka yhtiöt tekivät viime syksynä. Sopimuksen tavoitteena oli avata Kiinaan vuosina 2015-18 sata Lindex-myymälää.

Lindex selvittää nyt muita mahdollisuuksia laajentua Kiinan markkinoille, Stockmann kertoi tiedotteessaan.

Stockmann ja Lindex arvioivat myös Suningin ilmoituksen juridisia seurauksia. Stockmannin tämän vuoden tulokseen sillä ei arvioida olevan olennaista vaikutusta.

Lindexillä on tällä hetkellä 443 omaa myymälää kymmenessä maassa ja 33 franchising-myymälää kuudessa maassa: Saudi-Arabiassa, Arabiemiirikunnissa, Bosnia-Hertsegovinassa, Serbiassa, Kroatiassa ja Islannissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.