Lufthansan osakkaat hyväksyivät yhdeksän miljardin pelastuspaketin murskaluvuin – Ryanair aikoo valittaa Saksan tuesta EU-tuomioistuimeen

Lentoyhtiö Lufthansan ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi torstaina lähes yksimielisesti Saksan hallituksen pelastusohjelman yhtiölle. Yhdeksän miljardin euron arvoinen pelastuspaketti sai taakseen 98 prosenttia virtuaalisen yhtiökokouksen äänistä.

Kokouksessa oli edustettuna 39 prosenttia yhtiön äänivallasta. Pelastuspaketin myötä Saksan valtio ottaa 20 prosentin omistusosuuden yhtiöstä kannatellakseen sitä koronakriisin yli.

Myös EU:n komissio hyväksyi pelastuspaketin, mutta asetti sille ehtoja. Lufthansa ei saa maksaa osinkoja ennen kuin valtion apu on maksettu takaisin eikä tehdä yritysostoja. Lisäksi yhtiön on tehtävä tilaa kilpaileville lentoyhtiöille Frankfurtin ja Münchenin lentokentillä.

Toimitusjohtaja Carsten Spohr varoitteli yhtiökokouksen edellä, että ellei pakettia hyväksytä, voi Lufthansa ajautua konkurssiin.

Euroopan suurimman lentoyhtiön pelastusoperaatio sai ilmaa siipiensä alle, kun suuromistaja Heinz Hermann Thiele ilmoitti tuestaan paketille, vaikka oli aiemmin suhtautunut siihen kriittisesti. Thielellä on Lufthansasta 15,5 prosentin omistusosuus, ja hän olisi siten voinut yksin kaataa tukipaketin. Thielen mukaan tärkein tavoite on välttää yhtiön vararikko.

–  On kaikkien Lufthansan työntekijöiden etu, että johto voi pian aloittaa neuvottelut tarvittavista rakenneuudistuksista, Thiele sanoi Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehdelle.

Saksan hallitus pääomittaa Lufthansaa kuudella miljardilla eurolla ja takaa lainoja kolmen miljardin edestä.

Työntekijät taipuivat puolen miljardin säästöihin

Saksan valtiovarainministeri Olaf Scholz kehotti osakkaita antamaan ohjelmalle tukensa, vaikka valtion tulo omistajaksi laimentaa nykyisten osakkeiden arvoa.

–  Tarjous on hyvä, ja osakkaiden tulisi hyväksyä se, Scholz kehotti.

Tukea tulee myös työntekijäpuolelta. Yhtiö ja matkustamohenkilökunnan liitto UFO kertoivat sopineensa 500 miljoonan euron säästöpaketista, johon kuuluu muun muassa työtuntien vähennyksiä, palkattomia lomia sekä eläkepaketteja. UFO:n jäsenten on vielä hyväksyttävä sopimus.

Lufthansa on varoittanut joutuvansa joka tapauksessa vähentämään tuhansia työpaikkoja, koska lentojen kysyntä pysyy alamaissa vuosien ajan. Lufthansa arvioi, että sen lentojen määrä jää syyskuuhun mennessä vielä 60 prosenttia alle koronaa edeltävän tason.

Yhtiökokous ei ollut viimeinen rasti paketin hyväksynnässä. Halpalentoyhtiö Ryanair, joka on pitkään arvostellut perinteisen kansallisten lentoyhtiöiden valtiontukia, ilmoitti valittavansa tuesta EU-tuomioistuimeen, koska pitää sitä kilpailua vääristävänä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Keski-Suomen maaseutu saa rahoitusta poikkeusaikanakin – Epävarmuus näkyy erityisesti investoinneissa

Upeat kesäsäät toivat Jyväskylän terassiravintoloille "unelmastartin", mutta sisätiloissa on vaikeampaa – "Tänä vuonna ei missään nimessä päästä normaaliin tilanteeseen"

Oikeus torppasi Fortumin havittelemat muutokset Oulujoen vaelluskalamääräyksiin – uusia kalateitä ei silti tule ainakaan lähivuosina

Suomen merkittävin laserleikkauksen keskittymä syntyi kaikessa hiljaisuudessa Keuruun Haapamäelle – Naapuriyritysten valtavat koneet taivuttavat kirkasmetallista mitä tahansa tarvitaan

Jyväskylä neuvottelee lentojen jatkumisesta valtion ja Finnairin kanssa: "Jos kaupallinen kannattavuus palautuu, myös lennot palautuvat"

Eckerö lopettaa Maarianhaminan ja Tukholman välillä liikennöivän Birka Cruisesin toiminnan

Norjalainen yritys ostaa Pilke päiväkodit -yrityksen – ei henkilöstövaikutuksia

Yhdysvalloissa työllisyys parani kesäkuussa ennakoitua nopeammin

Privanet Capital Marketsille seuraamusmaksu – syynä virheelliset tiedot Lapis-yhtiöistä

Epävarmuus OIkiluoto 3:n valmistumisajasta jatkuu, tietoa aikataulusta luvassa elokuussa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.