Luottokortilla maksaminen voi kallistua keväällä

Hallitus on hyväksynyt esityksen uudesta maksupalvelulaista, jonka seurauksena luottokorttimaksaminen saattaa kallistua.

Lakiesityksen mukaan kaupalla on oikeus maksattaa asiakkaalla luottokortin käyttämisestä aiheutuvat kulut, sillä palveluntarjoaja ei saa enää estää kauppiasta perimästä maksua luottokortin käyttämisestä.

Maksupalvelulaki myös nopeuttaa rajat ylittäviä maksutapahtumia Euroopassa. Tilisiirtojen täytyy toteutua ensin enintään kolmessa työpäivässä ja vuoden 2012 alusta päivässä.

Lisäksi uuden lain mukaan kuluttajan omavastuu rajoittuisi pääsääntöisesti 150 euroon, kun hänen maksuvälineensä on joutunut vääriin käsiin.

Lakiesitys vaarantaa kännykällä maksamisen, uskoo Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom.

Esityksen mukaan esimerkiksi pysäköintimaksuja matkapuhelimella maksaneella asiakkaalla olisi oikeus saada teleyhtiöltä nykyistä tarkempi erittely maksuistaan. Liiton mukaan hallituksen esitys vaarantaa palveluiden toteutuksen jatkossa, sillä muutosten aiheuttamat kustannukset ovat liian suuria.

Uudistuksen on tarkoitus astua voimaan ensi toukokuussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.