MTK:n ruuan verkkokauppa sai mukaan lisää tuottajia

Verkkokaupan kehittäneen startup-yrityksen toimitusjohtajan mukaan verkkokauppa on otettu hyvin vastaan.

Maa- ja metsätaloustuottajan keskusliitto MTK ilmoitti elokuussa avanneensa ruuan verkkokaupan, josta kuluttajat voivat ostaa ruokaa suoraan tuottajalta. Verkkokaupan kehittäneen startup-yrityksen toimitusjohtajan mukaan verkkokauppa on otettu hyvin vastaan.

– Saimme heti lanseerauksen jälkeen paljon yhteydenottoja uusilta tuottajilta sekä parannusehdotuksia asiakkailta, LähiPron toimitusjohtaja Eero Kananen kertoo.

Hänen mukaansa palvelussa näkyy tällä hetkellä noin 80 tuottajaa, joiden lisäksi on vielä muutamia kymmeniä, jotka eivät ole ehtineet päivittää tietojaan sivulla. Kun verkkokauppa lanseerattiin, oli tuottajia 70 ja tuotteita 200.

– Tuotteiden määrä on varmasti tuplaantunut jo tuosta, Kananen sanoo.

Hänen mukaansa tehtävää ja kehitettävää on vielä paljon. Esimerkiksi tuottajia täytyy ohjeistaa siitä, kuinka tuotetiedot pitää merkitä. Myös logistiikassa on Kanasen mukaan vielä pohdittavaa.

– Olemme saaneet paljon ehdotuksia siitä, kuinka esimerkiksi ryhmätilauksien kuljettamisen voisi hoitaa.

Syynä verkkokaupan perustamiseen oli MTK:n mukaan se, että ruuan hinnan pudottaminen päivittäistavarakaupoissa on supistanut tuottajien osuutta ruuan hinnasta. Se on syönyt maatalouden kannattavuutta.

– Palvelun kautta tuottajien on mahdollista ohittaa päivittäistavarakauppa näin halutessaan, sanoi MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi elokuussa julkaistussa tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.