MTV3: Applen ex-johtaja ryöpyttää Nokiaa Elopista

Applen entinen teknologiajohtaja ryöpyttää Nokiaa MTV3:n haastattelussa. Ex-applelainen Jean-Louis Gassée kertoo haastattelussa muun muassa, että vuonna 2010 hän neuvoi Nokian johtoa siirtymään puhelimissaan Android-käyttöjärjestelmään.

- He olivat ihan kauhistuneita ajatuksesta, että pitäisi siirtyä Androidiin. Tämä tapahtui 39 kuukautta sitten. Ja katsokaa mitä tapahtui! sanoo Gassée MTV3:lle.

Kun Stephen Elop tuli Microsoftista Nokiaan, Gasséen mukaan kaikki ajattelivat, että kyseessä on Troijan hevonen. Hän kiinnittää huomiota muun muassa siihen, ettei Elop koskaan myynyt taloaan Yhdysvaltojen Redmondissa eikä koskaan tuonut perhettään Espooseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Euroopan komissio hyväksyi Alankomaiden miljardituen lentoyhtiö KLM:lle

Admicom rekrytoi talousjohtajan asiakkaaltaan – Petri Aho aloittaa uudessa tehtävässään syyskuun alussa

Puukauppa hyytyi viidenneksen – Kantohinnoissa oli luisua ja nettikauppa harppasi pitkän askeleen

Ruotsalainen Alfa Laval ostamassa Metson ja Outotecin yhdistymisen ulkopuolelle jääneen Neleksen – kaupan arvo on 1,7 miljardia euroa

Puukauppa kävi nihkeästi alkuvuonna – maaliskuusta lähtien kauppa on kuitenkin käynyt samaan tahtiin kuin vuosi sitten

Koronan vaimentamilla pörssiyhtiöillä kova paine kertoa näkymistään – tuloskaudesta odotetaan synkkää

Lentoyhtiö Emirates saattaa vähentää yhteensä jopa 9  000 työpaikkaa koronapandemian takia

Divaritoiminnassa kivijalkaliike säilyy pääpaikkana – Nettikaupalla on tärkeä rooli täydentäjänä, mutta kanta-asiakkaat asioivat liikkeissä

Yhdysvaltain ja Ranskan digiverokiista jatkuu – USA julkisti uusia tullimaksuja 1,3 miljardin dollarin erälle ranskalaistuotteita

Keskolta myönteinen tulosvaroitus koko vuodelle – Kehitys on ollut odotettua myönteisempää rauta- ja päivittäistavarakaupassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.