Madoff tunnusti syyllisyytensä jättihuijaukseen

New Yorkissa, Manhattanin liittovaltion oikeusrakennuksen edessä oli tänään harvinainen mylläkkä. Yhdysvaltain suurimpaan pyramidihuijaukseen syyllistynyt Bernie Madoff käveli sisään ja rakennukseen ja tunnusti ennakko-odotusten mukaisesti tuomari Denny Chinille syyllisyytensä yhteentoista syytekohtaan.

Paikalla oli median lisäksi melkoinen määrä Madoffin, 70, uhreja. Yksi heistä oli Bennett Goldworth. Hän menetti neljä miljoonaa dollaria.

– Minulta on mennyt kaikki, minulla ei ole rahaa ensi kuun vuokraan, hän kertoi medialle oikeussalin ulkopuolella.

Torstainen oikeudenistunto olikin varsin erikoislaatuinen, sillä tuomari salli Madoffin uhrien puhua istunnossa. Yleensä tämä sallitaan vasta istunnossa, jossa luetaan tuomio.

Madoffille ei luvattu mitään etuuksia, kuten lievempää tuomiota vastineeksi syyllisyyden tunnustamisesta, ja hän joutunee loppuiäkseen telkien taakse.

Varsinainen tuomio luetaan kesäkuussa, mutta odotettavissa on jopa 150 vuoden vankeusrangaistus. Hän joutunee istumaan tuomionsa erityisen vaarallisille rikollisille tarkoitetussa tarkkaan vartioidussa vankilassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.