Markkinat rauhoittuivat alkuviikon kauppasotapelkojen jälkeen

Markkinoilla vietettiin rauhallinen keskiviikko alkuviikon kurssirallin jälkeen.

Helsingin pörssi sulkeutui vienoisessa 0,3 prosentin laskussa. Pariisissa, Frankfurtissa ja Milanossa nähtiin runsaan prosentin lasku, Lontoon FTSE jäi aiemman päivän tasolle.

Itä-Aasiassa Hongkongin ja Soulin keskeiset indeksit kohenivat runsaalla prosentilla. Sydneyssä puolestaan jäätiin täpärästi nollan alle.

Markkinoilla nähtiin laajalti laskua maanantaina ja sen jälkeen kohenemista tiistaina. Tunnelmaa hermostutti mahdollisuus Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kauppasodan uudesta kiihtymisestä presidentti Donald Trumpin tekemien uhkausten jälkeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Divaritoiminnassa kivijalkaliike säilyy pääpaikkana – Nettikaupalla on tärkeä rooli täydentäjänä, mutta kanta-asiakkaat asioivat liikkeissä

Yhdysvaltain ja Ranskan digiverokiista jatkuu – USA julkisti uusia tullimaksuja 1,3 miljardin dollarin erälle ranskalaistuotteita

Keskolta myönteinen tulosvaroitus koko vuodelle – Kehitys on ollut odotettua myönteisempää rauta- ja päivittäistavarakaupassa

Tapahtumat kuin agenttiromaanista: Wirecardin maan alle painuneella johtajalla yhteyksiä salaisiin palveluihin – levitti tietoja Itävallassa ja Britanniassa

Asuntokaupat palasivat kesäkuussa edellisen vuoden tasolle – "Ostajien ja myyjien luottamus markkinaan on nyt palautunut"

Panimoliiton uudeksi johtajaksi Tuula Loikkanen – edeltäjä lähti ministerin erityisavustajaksi

Keskolta positiivinen tulosvaroitus koko vuodelle – kurssi ampaisi nousuun Helsingin pörssissä

Perinteikäs Ruthin leipomo siirtyy tänään isältä pojalle – Joonas Mäkinen, 31, hyppää jyväskyläläisen perheyrityksen puikkoihin

Fiskarsin uudeksi toimitusjohtajaksi Nathalie Ahlström Fazerilta

Teollisuuden näkymät synkkenivät toukokuussa: uudet tilaukset romahtivat runsaan neljänneksen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.