Markkinat sekaisin Unkari-epäilyjen vuoksi

Pörssi- ja valuuttamarkkinat ovat menneet jälleen sekaisin, kun Unkarin hallitus kertoi julkistavansa todelliset tiedot maan taloustilanteesta viikonvaihteessa tai ensi viikon alussa. Keväällä valtaan astuneen oikeistohallituksen mukaan edellinen hallitus vääristeli talouslukuja.

Unkarin talous on ollut heikolla finanssikriisistä lähtien. Maan hallituksen mukaan maan budjettivaje on paljon luultua suurempi.

Markkinat reagoivat voimakkaasti tietoihin. Euro syöksyi, vaikka Unkari ei kuulu euroalueeseen kuten Kreikka. Pörssikurssit ottivat takapakkia.

Euro romahti tänään alimmilleen yli neljään vuoteen. Euron kurssi kävi illalla 1,1994 dollarissa. Euroopan keskuspankin noteeraus iltapäivällä oli 1,2060 dollaria.

Euro menetti voimakkaasti arvoaan myös Sveitsin frangia vastaan, kun sijoittajat vaihtoivat eurojaan turvasatamana pidettyyn frangiin. Sveitsin frangi on nyt vahvempi suhteessa euroon kuin kertaakaan euron historiassa.

Myös Yhdysvaltain odotettua heikommat toukokuun työttömyysluvut sekoittivat markkinoita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.