Metla: Metsät kasvavat hyvin, mutta hoito vaihtelee

Suomen metsien kasvu on säilynyt hyvällä tasolla. Kasvusta kertoo metsäntutkimuslaitos Metla.

Metlan julkistaman inventoinnin mukaan metsien vuotuinen kasvu on nyt noin 104 miljoonaa kuutiometriä, eli lähes viisi miljoonaa kuutiometriä suurempi kuin 2000-luvun alussa. Metsissä kasvaa puuta edelleen selvästi enemmän kuin mitä niistä hakataan.

Metsiä hoidetaan Metlan mukaan kuitenkin varsin vaihtelevasti. Vaikka talousmetsät ovat keskimäärin nuoria, uudistuskypsistä metsistä lähes 30 prosenttia olisi kiireellisten metsänhoitotoimien tarpeessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.