Metsä Group lopettaa Kaskisten jalostus- ja jakeluyksikön

Metsä Group lopettaa jalostus- ja jakeluyksikön toiminnan Kaskisissa Pohjanmaalla. Henkilöstöä karsitaan 51 työntekijän verran.

Yksikön sulkemista koskevat yt-neuvottelut aloitettiin elokuussa. Alun perin vähennysten arvioitiin kohdistuvan enintään 60 henkilöön.

Yhtiön mukaan neuvottelujen aikana ei löydetty liiketaloudellisia edellytyksiä toiminnan jatkamiselle. Yhtiö on kertonut, että Metsä Woodin Kaskisten yksikön toiminta on ollut pitkään kannattamatonta. Yksikkö ajetaan alas vuoden loppuun mennessä.

Metsä Groupin mukaan mahdollinen sulkeminen ei vaikuta thermowoodin eli lämpökäsitellyn puun valmistukseen Kaskisissa eikä Kolhon kyllästämön toimintaan.

Kaskisten kaupunki on kärsinyt metsäteollisuuden alasajoista aiemminkin. Entisen Metsä-Botnian Kaskisten tehdas lopetettiin vuonna 2009.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.