Metsäteollisuuden kasvu kiihdytti teollisuustuotantoa

Teollisuustuotannon kasvu kiihtyi huhtikuussa. Tilastokeskuksen mukaan teollisuustuotanto nousi miltei yhdeksän prosenttia vuoden takaisesta.

Suurista teollisuudenaloista voimakkainta kasvu oli metsäteollisuudessa, jossa tuotanto kasvoi lähes 23 prosenttia edellisvuodesta.

Myös metalliteollisuudessa kasvu vauhdittui, sillä tuotanto kasvoi reilut yhdeksän prosenttia vuoden takaisesta.

On tosin syytä huomioida, että viimevuotiset vertailuluvut ovat poikkeuksellisen matalat syvän taloustaantuman vuoksi.

Kaikilla toimialoilla tuotanto ei siltikään noussut. Elintarviketeollisuudessa tuotanto putosi yli 15 prosenttia, mikä johtui pitkälti kevään työtaisteluista. Suomen elintarviketyöläisten liiton (SEL) työntekijät lakkoilivat ruokatehtailla huhtikuussa, minkä lisäksi työnantajapuolen työsulku pysäytti tehtaat noin vuorokaudeksi.





Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.