Metso Paper lomauttaa yli tuhat

Metso Paper lomauttaa yli tuhat työntekijäänsä Järvenpään, Hollolan ja Jyväskylän yksiköistään. Järvenpäässä ja Hollolassa lomautukset koskevat lähes koko henkilöstöä, eli yhteensä noin 1 100:aa henkilöä. Jyväskylässä lomautukset koskevat aluksi muutamia kymmeniä työntekijöitä.

Lomautukset johtuvat hiljentyneiden markkinoiden aiheuttamasta töiden vähenemisestä.

Lomautusten kesto vaihtelee seuraavan puolen vuoden aikana muutamasta viikosta useisiin kuukausiin. Lomautukset alkavat aikaisintaan kuun lopussa.

Lomauttavat Metso Paperin yksiköt valmistavat paperi- ja kartonkikoneita, paperin jälkikäsittelykoneita sekä toimittavat koneisiin liittyviä huolto- ja asiantuntijapalveluita.

Jyväskylässä yrityksen palveluksessa on noin 2 000 henkilöä, Järvenpäässä noin tuhat ja Hollolassa vajaat sata.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Hypo arvioi Suomen talouteen seitsemän prosentin laskua – "Vientiteollisuudelle syksy näyttää hyvin heikolta"

Myönteisistä tulosuutisista kertoneet Tikkurila, Orion ja Kesla vauhdissa pörssissä

Euroryhmän uudeksi puheenjohtajaksi Irlannin valtiovarainministeri –  Suomen Vanhanen arvioi, että uudella puheenjohtajalla on hyvät edellytykset sovittaa yhteen jäsenmaiden erilaisia näkemyksiä.

Kuluttaja-asiamies varoittaa puhelinmyyntiyrityksestä – kuluttajat saaneet sähkösopimuksia, vaikka eivät hyväksyneet yhtiön esittämää tarjousta

Ranskan teollisuusministeri tuomitsee Nokian irtisanomisaikeet – tuhatkunta mielenosoittajaa marssi Suomen Pariisin-suurlähetystölle

Tavaraviennin arvo laski toukokuussa 31 prosenttia

Maailman miljonäärit vaurastuivat reippaasti viime vuonna – Norja Pohjoismaiden ykkönen

Koronakevät kasvatti suomalaisten luottamusta eläkejärjestelmään – etenkin eläkeikäisistä leijonanosa uskoo eläketurvaan

Keskuskauppakamari varoittaa yrityksiä valelaskuista – etätyökesänä riski on kasvanut

Euroryhmä valitsee tänään uuden puheenjohtajan – Nouseeko ryhmän johtoon ensimmäistä kertaa nainen?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.