Metso ja Valmet aloittavat jälleen satoja koskevat yt:t

Konepajayhtiö Metso ja siitä jakautuva Valmet jatkavat kulukuurejaan.

Valmet on vähentämässä yhteensä yli 400 henkilöä. Suomessa heistä on arviolta 245. Yt-neuvottelut alkavat energialiiketoiminnassa ja paperikonekudoksia ja suodatinkankaita tekevässä liiketoimintayksikössä. Vähennysten arvioidaan toteutuvan tämän vuoden aikana.

Vähennykset iskevät etenkin energialiiketoimintaan, jossa vähennystarve on kaikkiaan 390 henkilöä ja Suomessa arviolta 220. Lisäksi Suomessa neuvotellaan lomautuksista. Yhtiön mukaan suunnitelmaan voi sisältyä Messukylän tehtaan sulkeminen. Energialiiketoiminta työllistää Suomessa reilu tuhat ihmistä.

Metson massa-, paperi- ja voimantuotantoliiketoiminta on siirtymässä Valmetiin. Myös Metso ilmoitti tänään aloittavansa uudet yt-neuvottelut. Neuvottelut voivat johtaa noin 50 työpaikan vähentämiseen Suomessa. Neuvottelut koskevat yhtiön automaatio-, kaivos- ja maarakennusliiketoimintoja sekä konsernihallintoa.

Viime viikolla tulosvaroituksen antanut Metso ilmoitti juuri syyskuussa vähentävänsä Suomessa 660 henkilöä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.