Metso perui ylimääräisen osingonmaksun

Metson hallitus on päättänyt perua närää herättäneen ylimääräisen osingonmaksun. Hallitus kertoi päätöksestään iltapäivällä. Suunnitellun osingonmaksun peruuttaminen johtuu yhtiön toissapäivänä julkistamasta säästöohjelmasta, kertoi Metson hallitus tiedotteessaan.

Metso kertoi tiistaina vähentävänsä enintään 630 henkilöä paperiteollisuutta palvelevista yksiköistään. Viime viikolla yhtiö oli ilmoittanut jakavansa tänä vuonna muhkeat lisäosingot.

Metson osinko on 1,70 euroa osakkeelta. Lisäosinko olisi ollut 0,50 euroa osakkeelta.

Lisäosingon maksaminen ei ole tässä tilanteessa aiheellista, perusteli Metson hallitus päätöstä.

Osinkoesityksen takaisin vetäminen merkitsee samalla Metson ylimääräisen yhtiökokouksen peruuttamista.

Metson suunnittelema ylimääräinen osingonjako synnytti rajun julkisen arvostelun. Metsoa vaadittiin julkisuudessa peruuttamaan ylimääräisen osingon maksu.

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala sanoo olevansa erittäin tyytyväinen siihen, että Metson hallitus reagoi nopeasti julkiseen kritiikkiin. Hautala kirjoitti asiasta Vihreässä blogissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.