Metson Kähkönen penää vuosien palkkamalttia

Konepajakonserni Metson toimitusjohtaja Matti Kähkönen vaatii vuosien palkkamalttia. Kähkösen mukaan kilpailukyvyn palauttamiseksi tarvitaan 5–10 vuoden ohjelma, yksi maltillinen palkkaratkaisu ei riitä.

Kähkösen mukaan kilpailukyvyn palauttaminen saattaa vaatia hetkellistä elintason laskua. Kilpailukyvyn lasku johtuu Kähkösen mielestä maailmalaajuisen kilpailun lisääntymisestä ja epäonnistumisesta tuottavuuden kasvattamisessa. Kähkönen arvioi, että Suomi on velkaantumisessa Kreikan tiellä.

Myös Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan vaatii kilpailukyvyn palauttamiseksi maltillisia palkkaratkaisuja pitkään.

Jordan pitää uusien investointien tekemistä vaikeana muun muassa Suomelle kalliin EU:n rikkidirektiivin ja avointen päästökauppakysymysten vuoksi.

Jordan perää lehdessä myös ennustettavuutta poliittisiin päätöksiin ja yhteiskunnan vastuuta yritysten toimintaedellytysten takaamisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.