Metson hallitus peruu muhkeat lisäosingot

Konepajakonserni Metson hallitus peruu osakkeenomistajilleen maksettavat lisäosingot.

Yhtiö tiedottaa, että hallitus on päättänyt perua ehdotuksensa, jonka mukaan yhtiö olisi vuoden 2011 tuloksen perusteella maksanut 0,50 euron lisäosingon osakkeelta.

Potti olisi ollut yhteensä huimat 75 miljoonaa euroa.

Myös 12. lokakuuta 2012 pidettäväksi kaavailtu ylimääräinen yhtiökokous peruutetaan.

Metso ilmoitti tiistaina isoista yt-neuvotteluista. Metson vähennystarve on kaikkia 630 työntekijää koko maassa. Pahiten yt-neuvottelut iskevät Jyväskylään, jossa neuvotellaan vajaan 300 työpaikan vähentämisestä.

Lisäosingot aiheuttivat porua heti, kun Metso ilmoitti yt-neuvotteluista. Esimerkiksi Metalliliitto syyttää konepajayhtiö Metsoa siitä, että se maksattaa osinkonsa henkilöstöllään.

Närää se aiheutti erityisesti siksi, että yhtiö ilmoitti vasta viime viikolla jakavansa lisäosingot omistajilleen varsinaisten osinkojen päälle.

Aiheesta lisää perjantain Keskisuomalaisessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Metso perui ylimääräisen osingonmaksun

Potkut uhkaavat satoja Metson työntekijöitä Jyväskylässä

Metalliliitto: Metso maksattaa osingot työntekijöillä

Metso saattaa vähentää yli 600 henkilöä

Uusimmat

Talous

Cibes Hissit ostaa muuramelaisen RH Tekniikka Oy:n – erikoistunut rakentamaan hissejä hissittömiin taloihin

Nokian renkaiden liikevoitto romahti reilusti tappiolliseksi – liikevaihtokin supistui yli kolmanneksella

Kuluttajille tarkoitetut kasvomaskit käyvät kaupaksi kuin vessapaperi keväällä – useissa Prismoissa ja Citymarketeissa tarjolla vain tyhjiä hyllyjä

Jyväskylä putosi Suomen Vuokranantajien kaupunkivertailussa – Kuopio houkuttaa asuntosijoittajia eniten

Mediat: Presidentti Trump haluaisi osan Tiktokin kauppahinnasta valtiolle vastineeksi kaupan hyväksymisestä

Hankasalmen K-Marketin uudeksi kauppiaaksi Suomen Elvis-fanien puheenjohtaja Marko Humia – haluaa kauppansa hyllyille lähituottajien tuotteita

Koronakriisi lisäsi selvästi lemmikkien määrää, ja se näkyy Musti Groupin hyvässä tuloksessa

Kymmeniä miljoonia maksanut koetehdas on odottanut käynnistystä jo puoli vuotta Äänekoskella – testiajot jäivät kesken koronan iskettyä

Suomen Vuokranantajat ennustaa vuokrien jatkavan hiipivää nousuaan – koronakriisin hidastamaa arvonnousua kurotaan nopeimmin kiinni kasvukeskuksissa

Uutissuomalainen: Vain kolme pankkia myöntää edelleen maksuttomia lyhennysvapaita henkilöasiakkailleen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.