Meyer Werft -kauppa merkitsee täystyöllisyyttä Turun-telakalle

STX Finlandin varatoimitusjohtaja Jari Anttila kertoo, että Meyer Werft -kauppa merkitsee täystyöllisyyttä Turun-telakalle ensi vuoden alusta lähtien. Se avaa vastedes myös mahdollisuuden uusille rekrytoinneille.

Anttilan mukaan kauppa on erittäin myönteinen koko meriteollisuuden kannalta. Telakan lisäksi se luo työtä alihankintaverkostolle, joka kattaa koko Suomen.

Suomen valtio ja Meyer Werft ostavat Turun telakan STX:ltä. Kauppa ei elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren mukaan koske Helsingin telakkaa, joka on siirtymässä venäläisomistukseen. Suomen valtio omistaa Teollisuussijoituksen kautta uudesta perustettavasta yhtiöstä 30 prosenttia ja Meyer Werft 70 prosenttia.

TUI Cruises -varustamo on ilmoittanut tilaavansa kaksi uutta risteilijää Turun telakalta, mikä tarkoittaa jatkuvuutta Turun telakan toiminnalle. Alukset toimitetaan kevätkaudella vuosina 2016-2017. Tilauksen arvo on lähes miljardi euroa, työllisyysvaikutukset ovat työ- ja elinkeinoministeriön mukaan 12 000 henkilötyövuotta. Valtio myöntää aluksille laivanrakennuksen innovaatiotukea 10 miljoonaa euroa.

- Lisäksi on optio kahdesta samanlaisesta aluksesta, Vapaavuori lisäsi.

Omistajanvaihdos edellyttää vielä Saksan kilpailuviranomaisen hyväksyntää sekä pankkien päätöksiä rakennusaikaisesta rahoituksesta.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan Suomen valtio on tilapäinen omistaja telakkakaupassa. Tarkkoja aikatauluja ei hänen mukaansa asiassa päätetty, mutta valtiolla on halutessaan oikeus muutaman vuoden päästä irtautua.

Vapaavuori kertoi tiedotustilaisuudessa, että Meyer Werft löytyi valtion kumppaniksi marraskuussa 2013.

Hänen mukaansa korealaisomistaja STX:n vakuuttaminen oli haasteellista.

Vapaavuoren mukaan Turun telakan kauppahinta ei ole julkinen.

- Voin kuitenkin sanoa, että yhtiön vakavat vaikeudet ovat heijastuneet kauppahintaan, Vapaavuori sanoi tiedotustilaisuudessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Hypo arvioi Suomen talouteen seitsemän prosentin laskua – "Vientiteollisuudelle syksy näyttää hyvin heikolta"

Myönteisistä tulosuutisista kertoneet Tikkurila, Orion ja Kesla vauhdissa pörssissä

Euroryhmän uudeksi puheenjohtajaksi Irlannin valtiovarainministeri –  Suomen Vanhanen arvioi, että uudella puheenjohtajalla on hyvät edellytykset sovittaa yhteen jäsenmaiden erilaisia näkemyksiä.

Kuluttaja-asiamies varoittaa puhelinmyyntiyrityksestä – kuluttajat saaneet sähkösopimuksia, vaikka eivät hyväksyneet yhtiön esittämää tarjousta

Ranskan teollisuusministeri tuomitsee Nokian irtisanomisaikeet – tuhatkunta mielenosoittajaa marssi Suomen Pariisin-suurlähetystölle

Tavaraviennin arvo laski toukokuussa 31 prosenttia

Maailman miljonäärit vaurastuivat reippaasti viime vuonna – Norja Pohjoismaiden ykkönen

Koronakevät kasvatti suomalaisten luottamusta eläkejärjestelmään – etenkin eläkeikäisistä leijonanosa uskoo eläketurvaan

Keskuskauppakamari varoittaa yrityksiä valelaskuista – etätyökesänä riski on kasvanut

Euroryhmä valitsee tänään uuden puheenjohtajan – Nouseeko ryhmän johtoon ensimmäistä kertaa nainen?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.