Mielenosoittajat luulivat valtaavansa Rehnin toimiston

Joukko Brysselin monituhatpäisen mielenosoituksen osanottajia on yrittänyt vallata talouskomissaari Olli Rehnin toimiston.

Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan noin 150 mielenosoittajaa Belgiasta, Saksasta, Tanskasta ja Italiasta kertoi ottaneensa tilat haltuunsa. EU-lähteiden mukaan yritys meni pieleen, sillä kyseinen rakennus ei oikeasti ole juurikaan Rehnin tai hänen kabinetin jäsentensä käytössä.

Belgialaispoliisien saapuessa paikalle mielenosoittajat olivat lähteneet hyvässä järjestyksessä. Ennen sitä he olivat hyödyntäneet mahdollisuuden ostaa olutta rakennuksen kuppilasta.

Järjestäjien mukaan kaikkiaan 15 000 ihmistä on osallistunut huippukokouksen aikaan mielenosoituksiin, joissa nostetaan esiin työttömyyttä ja vastustetaan ankaraa talouskuria. Talouskuripolitiikka on henkilöitynyt viime aikoina julkisessa keskustelussa vahvasti Rehniin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

HS: Siivousalan epäkohdat ovat johtaneet vakaviin väärinkäytöksiin työntekijöiden kohtelussa – pahimmillaan olot ovat epäinhimillisiä

Keski-Suomen maaseutu saa rahoitusta poikkeusaikanakin – Epävarmuus näkyy erityisesti investoinneissa

Upeat kesäsäät toivat Jyväskylän terassiravintoloille "unelmastartin", mutta sisätiloissa on vaikeampaa – "Tänä vuonna ei missään nimessä päästä normaaliin tilanteeseen"

Oikeus torppasi Fortumin havittelemat muutokset Oulujoen vaelluskalamääräyksiin – uusia kalateitä ei silti tule ainakaan lähivuosina

Suomen merkittävin laserleikkauksen keskittymä syntyi kaikessa hiljaisuudessa Keuruun Haapamäelle – Naapuriyritysten valtavat koneet taivuttavat kirkasmetallista mitä tahansa tarvitaan

Jyväskylä neuvottelee lentojen jatkumisesta valtion ja Finnairin kanssa: "Jos kaupallinen kannattavuus palautuu, myös lennot palautuvat"

Eckerö lopettaa Maarianhaminan ja Tukholman välillä liikennöivän Birka Cruisesin toiminnan

Norjalainen yritys ostaa Pilke päiväkodit -yrityksen – ei henkilöstövaikutuksia

Yhdysvalloissa työllisyys parani kesäkuussa ennakoitua nopeammin

Privanet Capital Marketsille seuraamusmaksu – syynä virheelliset tiedot Lapis-yhtiöistä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.