Ministeriöltä tukea Renesasilta irtisanottaville

Työ- ja elinkeinoministeriö tukee Oulusta Renesasilta irtisanottavia noin kahdella miljoonalla eurolla.

Renesas Mobile kertoi viime viikolla irtisanovansa Suomesta kaikki yli 800 työntekijäänsä. Irtisanomiset kurittavat pahiten Oulua, josta työpaikkoja lähtee 570.

Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukselle myönnetty tuki on ministeriön mukaan tarkoitus käyttää esimerkiksi koulutuksiin ja starttirahoihin.

Lisäksi ely-keskukselle myönnettiin noin kolmesataatuhatta euroa määräaikaisten asiantuntijoiden palkkaamiseen.

- Uudet asiantuntijat voivat keskittyä nimenomaan Renesasilta irtisanottujen kanssa työskentelemiseen, työministeri Lauri Ihalainen (sd.) toteaa tiedotteessaan.

Ministeriön mukaan Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto perustaa Renesasin tiloihin asiakaspalvelupisteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.