Ministerit toiveikkaita pankkivalvojasta

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan Ruotsin poisjäännillä yhteiseurooppalaisesta pankkivalvonnasta ei ole suuria vaikutuksia Suomeen.

Urpilainen arvioi, että poisjäännillä ei myöskään ole vaikutusta esimerkiksi sekä Suomessa että Ruotsissa toimivan Nordean liiketoimintaan.

- Se (Ruotsin poisjäänti) ei tarkoita Suomen kannalta mitään dramaattista. Mutta totta kai me toivomme, että sekä Ruotsi että Tanska niin kuin muutkin ei-euromaat voisivat olla tässä toiminnassa mukana, Urpilainen sanoi saapuessaan EU:n valtiovarainministerien kokoukseen Brysseliin.

Ruotsin valtiovarainministeri Anders Borg sanoi aiemmin tänään, että Ruotsi jää todennäköisesti pankkivalvonnan ulkopuolelle.

Urpilaisen mukaan Suomi tekee kuitenkin edelleen kovasti töitä sen puolesta, että Ruotsi ja Tanska liittyisivät jossain vaiheessa pankkivalvontayhteistyöhön.

Sekä Urpilainen että pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ovat toiveikkaita siitä, että euromaiden kesken saadaan sopu yhteisestä pankkivalvontaviranomaisesta. Urpilaisen mukaan neuvottelut ovat edenneet suotuisasti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.