Mitä tapahtuu eurolle?

OP-Pohjola-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen nostatti viime viikolla kulmakarvoja varoittaessaan, että Suomenkin pitää varautua eurojärjestelmän hajoamiseen lähivuosien aikana.

Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi pitää euroalueen hajoamisen mahdollisuutta äärimmäisen epätodennäköisenä. Hän muistuttaa, että eurosta irtautuminen olisi erittäin kivulias prosessi tällaiseen ryhtyvälle maalle.

- Jos kuunnellaan EU-maiden johtajien viestejä tältäkin viikolta, en myöskään usko, että euron hajoaminen olisi kenenkään intresseissä.

- Euroalueen ongelmat ovat suuria, mutta ei niitä pidä myöskään yliarvioida.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Kiinan maskinvalmistajat eivät enää paina töitä päivin öin – osa uusista toimijoista on jo jättänyt alan

Kenkäkaupan konkari Jarmo Toivonen halusi tuoda iloa koronavuoden keskelle – kaupungin vanhin yhdistys Jyväskylän Kauppalaisseura on ehtinyt jo 145-vuotiaaksi

S-ryhmän verkkokauppa kukoistaa, mutta hotellit ja ravintolat kärsivät koronakriisistä

Suomen Kotidatan työriidan sovittelu keskeytyi – Ammattiliiton mukaan lakko vaikuttaa todennäköiseltä, Kaupan liitto vie asian työtuomioistuimeen

"Suomesta on ollut tukitalous" – Jyväskylässä paljon kiinteistöjä omistavan pörssiyhtiön toimitusjohtajan mielestä lukuisat etuudet ja runsas vapaa-aika tekevät työnteosta kannattamatonta

Hampurilaisravintoloiden kisan haastaja rantautuu Jyväskylän ytimeen – ketju lupaa, että raaka-aineet ovat 95-prosenttisesti kotimaisia

Tuleeko UPM:ltä täystyrmäys Keski-Suomelle? Talouselämä-lehden mukaan Jämsänkosken ja Kaipolan tehtaita uhkaa sulkeminen

Opiskelija-asuntoja rakennetaan Jyväskylän parhaille paikoille – "Vuokralaisilla on enemmän valinnanvaraa kuin 5–10 vuotta sitten"

Koronan aiheuttama kysyntäkuoppa pudotti Outokummun tuloksen tappiolliseksi

Tiktok uhkaa Trumpin hallintoa oikeustoimilla Yhdysvalloissa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.