Tällä alalla on jopa pulaa kuljettajista

Lokakuun puolivälissä Kari Piispanen siirtyi parivuotisen työttömyysjakson jälkeen töihin Tillgren Linesiin Kinnulaan.

Kuulovammaisen miehen työpäivät vaihtelevat lumenaurauksista kuorma-auton ajoon ja linja-autojen siivoukseen. Ajokkina voi olla kuorma-auto, pyöräkuormaaja tai jakeluauto.

Aluksi työsopimus tehtiin viime vuoden loppuun. Nyt sitä on jatkettu tämän vuoden loppuun.

Yritys huolehtii Kinnulan koululaisten ja päiväkeskuksen vakiovuoroista, mutta asiakasajoissa Piispanen ei ole mukana, ei myöskään tilausmatkoilla.

Matkustajien kanssa työskentely vaatisi yhteistä kieltä, mutta kaikki normaalikuuloiset eivät osaa viittomia. Eivät sitä osaa työkaveritkaan, mutta päivittäiset ohjeet ja kuulumiset luetaan huulilta, näytetään vähän sormilla ja kirjoitetaan paperille.

– En haluakaan kuljettaa ihmisiä, ajan mieluummin kuorma-autoa. Yhteydenpidossa matkapuhelin on kaikkein paras apuväline. Tärinä tuntuu taskussa, kun joku ottaa yhteyttä, ja tekstiviestejä osaavat kaikki kirjoittaa, Piispanen kertoo.

Sosiaalinen mies ei pidä yhteydenpitoa paikallisiin ongelmana: kun on halu puhua, keinot löytyvät kyllä.

Ystäviä on paljon, ja aika kuluu muun muassa jääkiekon ja metsästyksen parissa.

Tuttuja vauvasta lähtien

Piispanen valmistui autonasentajaksi Järvenpäästä vuonna 1989. Hän oli aiemmin alan töissä muun muassa Turussa, jossa teki louhinta-ajoa Kakolan vankilan alle tehtyyn uuteen jätepuhdistamoon. Kinnulaan hän palasi vähän vahingossa.

Alkuun piti vain käväistä, kun kotiseutu alkoi vetää puoleensa. Työpaikka järjestyi aluksi veljen yrityksestä. Se alkoi kuitenkin lopetella toimintaansa vähien töiden takia, ja Piispanen jäi työttömäksi.

Leena ja Manu Tillgrenin yritykseen kaivattiin viime syksynä apua siivouksiin ja eri ajokohteisiin.

Piispanen on ollut pariskunnalle tuttu jo vauvasta lähtien, ja  yrittäjäpariskunta alkoi tiedustella TE-toimistosta, saako palkkaukseen tukea.

– Vammaan ovat kaikki tottuneet, sillä olemme tunteneet niin kauan. Omat lapsemme osaavat jonkin verran myös viittomia. Teemme joka kuukausi raportin palkkatyöstä ja saamme korvauksen jälkikäteen. Työsopimus on alan palkkaehtojen mukainen, Leena Tillgren kertoo.

Säännöllinen päivätyö tuo Piispasen elämään rytmiä. Töissä on tekemistä, mitä kotona ei aina ole.

Toisaalta Kinnula on mukavan kokoinen paikka, jossa suku ja harrastusmahdollisuudet ovat lähellä. 

– Kari on hyvin tarkka työssään. Kaiken pitää mennä just, Leena Tillgren kehuu.

Jopa pulaa kuljettajista

Laitteiden ja reittien hallinnan lisäksi ala vaatii kuljettajille monenlaista muutakin koulutusta.

– Linja- ja kuorma-autonkuljettajien ammattipätevyyskoulutuksista olen ollut muun muassa tieturva- ja trukkikoulutuksissa ja neljässä muussa direktiivikoulutuksessa, Piispanen kertoo.

Leena Tillgrenin mukaan alalla voi paikoitellen olla jopa pulaa kuljettajista, sillä kaikki eivät halua käydä pätevyyskoulutuksissa.

 

Mikä on Tillgren Lines Oy?

– Ihmisten ja tavaran kuljettaja

– Toimiala luvanvarainen henkilö- ja tavaraliikenteen harjoittaminen, maanrakennus, kunnossapito, linja-autoliikennöinti.

– Osakeyhtiö perustettu vuonna 1995.

– Kalusto neljä linja-autoa, kaksi kuorma-autoa, aurauskalustona myös pyöräkone.

– Yritys työllistää kuusi vakituista työntekijää ja omalla toiminimellä työskentelevän sijaisen.

– Toimitusjohtaja Manu Tillgren.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .