Moventakselle suuri vaihdetilaus

Moventas ja AREVA Wind ovat allekirjoittaneet 80 miljoonan euron arvoisen sopimuksen merituulivaihteista. Moventas toimitti toukokuussa Jyväskylän Rautpohjan tehtaaltaan jo kaksi merituulivaihdetta AREVA Windille.

Noin vuoden testauksen jälkeen Moventas ja AREVA Wind, monikansallisen energiateollisuuden yhtiön AREVAn tytäryhtiö, ovat valmiina sarjatoimituksiin.

–On hienoa huomata, että AREVA Wind luottaa teknisesti ylivertaisten keskinopeiden ja multimegawattiluokan vaihderatkaisujen luomisessa yli 30-vuotiseen historiaamme tuulivaihteista, kommentoi Moventaksen Wind Gears -liiketoiminta-alueen johtaja Arto Lahtela.

Uusi merituulivaihde vahvistaa Moventaksen tuotevalikoimaa erityisesti Euroopan markkinoilla, missä merituulivoiman kysyntä osoittaa lupaavia kasvun merkkejä.

AREVAn viiden megawatin M5000-turbiinin innovatiivisella konseptilla on jo kolmen vuoden toimintakokemus Saksan pohjoisrannikolla, ja yhtiö on nyt ryhtymässä sarjatuotantoon varmistettuaan itselleen 120 turbiinin tilauskannan. AREVA tähtää myös vahvaan kansainväliseen kasvuun, joka keskittyy Euroopan markkinoille, erityisesti Isoon-Britanniaan ja Ranskaan.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.