Mykkänen Lännen Medialle: Trumpin rajavero vahingoittaisi Suomen metsäteollisuutta

Ministeri Kai Mykkäsen mukaan Suomi on voimakkaasti riippuvainen Yhdysvaltain Euroopalle avoimista markkinoista.

Jos Yhdysvaltain presidentti Donald Trump toteuttaa uhkauksensa rajatulleista ulkomaisille tuotteille, olisivat seuraukset maailmantaloudelle ja Suomen viennille vahingollisia, arvioi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.). Hän kommentoi asiaa Lännen Medialle.

Jos esimerkiksi Suomen metsäteollisuudelle tulisi voimakkaita viennin esteitä Pohjois-Amerikkaan, se johtaisi Mykkäsen mukaan helposti ylituotantotilanteeseen Euroopassa. Tällä olisi ministerin mukaan voimakas vaikutus Suomen tuotannon elinvoimaisuuteen.

- Olemme hyvin voimakkaasti riippuvaisia siitä, että Yhdysvaltain markkinat ovat Euroopalle auki, Mykkänen sanoo.

Hetkellisen eurooppalaisen sokin jälkeen suuremmat taloudelliset vahingot koituisivat Mykkäsen arvion mukaan kuitenkin Yhdysvalloille itselleen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Liki 5 000 osakeyhtiötä ja osuuskuntaa uhkaa poisto kaupparekisteristä – mukana kohuhieroja Marko Yrjövuoren konsulttiyhtiö ja yli 130 keskisuomalaista, katso lista

Suomen Kotidatan työntekijöiden lakko alkoi – "Yritys on venyttänyt asiaa niin pitkälle, ettei toimihenkilöille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin taistella oikeuksistaan"

Uudet matkustusrajoitukset purevat – Finnair vähentää vuoroja

Alko hyötyi koronasta – myynti kasvoi huimasti

Fortum tulee Jyväskylän seudun jätekierrätykseen – Yhteistyö Mustankorkean tytäryhtiön kanssa tavoittelee yritysasiakkaita

Yksi Jämsän tunnetuimmista vaateliikkeistä aloitti loppuunmyynnin: "On suuri ilo palvella toista ihmistä hyvin" – liike ehti palvella paikkakunnalla 86 vuotta

OP ja Hope ry:n keräyksestä koulureppu yli 3 800 koululaiselle – Keski-Suomessa reppuja jaettiin 420

Korona veti ravintolajätti NoHo Partnersin rumille pakkasluvuille – toimitusjohtaja: "Tulos on odotuksia positiivisempi"

Suurin osa kuohulaisesta Mecamiehet Oy:sta myytiin toisen keskisuomalaisen konepajan omistajille

OP:n käyttötileille tulee kuukausimaksu – muutos ei koske kaikkia asiakasryhmiä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.