Myllätty maa antaa lisää virtaa taimikolle, joskus myös vesistöihin

Metsäntutkijoiden lisäksi kantojen korjuun vaikutuksia ovat selvittäneet monet biologit, kuten tutkijat Saana Kataja-aho ja Panu Halme Jyväskylän yliopiston Bio- ja ympäristötieteen laitokselta.

Vuonna 2011 tarkastetussa väitöstutkimuksessaan Kataja-aho selvitti, miten kantojen korjuu muokkaa metsämaata ja muuttaa sen toimintaa.

Kataja-ahon tutkimusalat sijaitsivat UPM-Kymmenen sekä Jyväskylän kaupungin mailla ja ne oli avohakattu ja laikkumätästetty vuosina 2002 ja 2005.

Parhaillaan Kataja-aho jatkaa tutkimuksiaan vuonna 2005 käsitellyillä aloilla. Näin luvassa on tuloksia kantojen korjuun vaikutuksista yhdeksän vuotta toiminnan jälkeen.

 

Kataja-ahon tulosten mukaan kantojen korjuu kuusikon päätehakkuualoilla rikkoi maata 2–3 kertaa enemmän kuin perinteiset maanmuokkausmenetelmät laikutus ja mätästys. Toimenpide oli eliöstölle siis aiempaa suurempi häiriö.

Eliöstöön kantojen nosto vaikutti niin, että joidenkin lajien määrät laskivat ja hajottajien määrä oli huomattavasti pienempi, kuin ehjäksi jääneellä maanpinnalla.

Myös metsämaan eliöyhteisön kokonaisuus oli erilainen.

 

Muutokset maaperän eliöstössä ja rakenteessa voivat Kataja-ahon mukaan pitkällä jänteellä vaikuttaa metsän ravinnekiertoihin, hajotustoimintaan sekä koko maaperän kerroksellisen rakenteen muodostumiseen.

Jo lyhyemmälläkin 1–6 vuoden aikajänteellä kantojen nostosta kasveille käyttökelpoinen typpi lisääntyi ja hajotustoiminta alueella vilkastui, mutta vastapainoksi typen huuhtoutumisriski kasvoi.

Kuusentaimet kantojennostoaloilla kasvoivat hiukan paremmin kuin laikkumätästetyillä aloilla; samoin kasvien lajimäärä lisääntyi.

Yksittäisistä kasveista kantojen korjuusta kärsivät mustikka ja puolukka sekä eräät sammalet, vadelma sen sijaan hyötyi.

Myös alueen koivutaimikosta tuli jo muutamassa vuodessa erittäin tiheä.

 

Panu Halme puolestaan totesi, että liiallinen lahopuun – siis energiapuun – korjuu metsistä voi olla haitallista, koska monet metsän ravintoverkolle tärkeät eliölajit ovat riippuvaisia sen tarjoamasta energiasta.

Tutkimuksissaan Halme huomasi kannonnoston muuttavan lahottajasienten yhteisöjä esimerkiksi niin, että lajimäärä väheni, mutta tietyt häiriöitä suosivat lajit yleistyivät.

– Koska kannonnostoa on tehty vasta noin 15 vuotta, on todella vaikeaa ennustaa, miten koko ekosysteemin toiminta muuttuu yhden, saati useamman puusukupolven aikana, Halme sanoo.

Metsien monimuotoisuutta Maj ja Tor Nesslingin säätiön apurahan turvin tutkiva Halme kuitenkin katsoo, että mitä enemmän kantoja korjataan, sitä enemmän metsien monimuotoisuudelle syntyy hallaa.

 

Halme muistuttaa, että monesti on ehdotettu, että kantojen korjuu korvattaisiin runsaammalla oksien ja latvusten keruulla.

Jos Suomi kuitenkin yrittää päästä kotimaisen bioenergian käytön lisäämisessä valtion asettamaan tavoitteeseen, latvat ja oksat pitäisi käytännössä kerätä kaikkialta hakkuualoilta.

– Mutta niilläkin on merkityksensä metsälle. Oksat ja latvat pitävät maanpinnan kosteana ja oksissakin on paljon ravinteita. Niitäkin hyödyntää moninainen joukko lajeja, jotka ovat riippuvaisia pienestä lahopuusta.

– Ongelmaan onkin vaikea antaa helppoa ratkaisua. Helpoin ratkaisu on, että käyttäisimme vähemmän energiaa, Halme sanoo.

Kantojen korjuu on järeää touhua