Neste Oil: Bensan hinta tuskin nousee

Neste Oilin toimitusjohtaja Matti Lievonen ei odota suuria muutoksia bensan hintaan.

- Se on aika stabiili. Raakaöljyn hinnassa ei näy hirveitä ylöspäinmenoja, jos mitään kriisiä ei tule, Lievonen arvioi yhtiön tulosjulkistustilaisuudessa.

Lievonen ei ollut tyytyväinen Neste Oilin huhti-kesäkuun tulokseen. Tulos ennen veroja painui 144 miljoonaa euroa miinukselle, kun se vuotta aiemmin oli 98 miljoonaa voitolla.

Uusiutuvat polttoaineet kuitenkin kasvattivat yhtiön liikevaihtoa. Uusiutuvan dieselin myynti oli yhtiön mukaan ennätystasolla.

- Mutta marginaalit olivat historiallisen matalat, mikä laski tulosta, Lievonen sanoi.

Uusiutuvien polttoaineiden tuloksen odotetaan paranevan vuoden loppua kohden.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.