Neste muuttaa nimeään – uusi nimi on Neste

Neste Oilin hallitus esittää yhtiökokoukselle, että yhtiön nimi muutettaisiin Neste Oyj:ksi. Nimenmuutoksella halutaan viestiä yhtiön liiketoiminnoissa tapahtuneista muutoksista ja kasvun hakemisesta myös muualta kuin perinteisistä öljytuotteista.

– Olemme nykyisin paljon muutakin kuin perinteinen öljynjalostaja. Viime vuosina olemme kasvaneet lähinnä uusiutuvien polttoaineiden valmistajana, kun meistä on tullut maailman suurin uusiutuvan dieselin valmistaja. Tavoitteenamme on lisäksi kasvaa muiden uusiutuviin raaka-aineisiin perustuvien tuotteiden kuten biopohjaisten kemianteollisuuden tuotteiden valmistajana, sanoo toimitusjohtaja Matti Lievonen.

Uusiutuvien tuotteiden osuus yhtiön vuoden 2014 vertailukelpoisesta tuloksesta oli jo 40 prosenttia.

– Yhtiö tunnetaan vanhastaan myös Neste-nimellä, joka vastaisuudessa sekä arvostaisi historiaamme että kuvastaisi muutostamme, Lievonen jatkaa.

Neste Oil syntyi kymmenen vuotta sitten, kun yhtiö irrotettiin Fortumista, jonka toisena perustajaosapuolena se toimi vuodet 1998–2005. Ennen tuota aikaa yhtiö oli toiminut 50 vuotta Neste-nimellä.

Yhtiön asemaverkostossa Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa sekä Pietarissa Neste Oil -brändi säilyy toistaiseksi.

Nimenmuutosehdotus käsitellään yhtiöjärjestyksen muutosesityksenä Neste Oilin yhtiökokouksessa huhtikuun 1. päivä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.