Netin kautta toimiva kotimajoitus kasvattaa suosiotaan

Nopeasti suosiotaan kasvattava uudenlainen majoituspalvelu saattaa muuttaa majoitusbisneksen rakenteita, uskovat tutkijat.

Yhdysvaltalaisella Airbnb:llä on Suomessa satakunta käyttäjää, jotka vuokraavat omaa asuntoaan turisteille nettisivun kautta. Vuokraajien määrä kasvaa koko ajan ja he kertovat, että kysyntää maksulliselle kotimajoitukselle on enemmän kuin pystytään tarjoamaan.

Ulkomailla perinteiset hotelliketjut ovat jo huolestuneet palvelun suosion räjähdysmäisestä kasvusta.

- Suosion kasvu voi johtaa siihen, että hotellikonsepteja joudutaan tarkastamaan, sanoo tutkija Aleksi Neuvonen Demos Helsingistä.

Airbnb:n ansaintalogiikka perustuu siihen, että se ottaa jokaisesta majoittumisesta pienen summan välistä. Rahat kulkevat vuokraajalta vuokranantajalle palvelun kautta. Toiminta muistuttaa sohvasurffausta, jossa kuitenkin majoitutaan maksutta.

Luottamus palvelussa syntyy, kun käyttäjät arvioivat toisiaan ja sivuston profiilit liitetään henkilökohtaisiin Facebook-profiileihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.