Nokia ilmoitti 2 700:n vähentämisestä

Nokia on saanut päätökseen osan kesäkuussa aloitetuista yt-neuvotteluista. Yhtiö ilmoitti asiasta STT:lle.

Yt-neuvottelut ovat päättyneet 2 700 henkilön osalta. Yhtiön mukaan pääkaupunkiseudulta vähennetään 780, Oulusta 580, Tampereelta 350 ja Salosta 990 työntekijää.

Aiemmin ilmoitetun mukaisesti Salon matkapuhelintehdas ja sen tukitoiminnot lakkautetaan. Lisäksi vähennykset kohdistuvat tutkimus- ja tuotekehitystoimintoihin, myyntiin ja markkinointiin sekä laki-, henkilöstö- ja taloushallintoon.

Tuhannen työntekijän osalta neuvottelut jatkuvat vielä, sillä yhtiö aikoo vähentää Suomesta kaikkiaan 3 700 työntekijää.

Muutokset toteutetaan ensi vuoden loppuun mennessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.