Nokia irtisanoo matkapuhelinyksiköstään enintään 70

Nokia vähentää matkapuhelinyksiköstään Suomessa enintään 70 työntekijää. Irtisanottavien tarkka määrä täsmentyy myöhemmin, koska osalle voi löytyä töitä Nokian muista yksiköistä, Nokian viestinnästä kerrottiin STT:lle.

Suurin osa vähennyksistä kohdistuu Ouluun, jonne perusmatkapuhelinten kehitystyö on keskitetty. Nokialla on Oulussa yhteensä noin 500 työntekijää.

Nokia aloitti yt-neuvottelut Mobile Phone -yksikössään heinäkuussa. Silloin vähennystarpeeksi ennakoitiin enintään 160 työpaikkaa.

Nokian Oulun ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilö Tiina Nortamo kertoo, että neuvotteluja käytiin hyvässä hengessä.

- Totta kai jokaisen työpaikan menetys on huono asia, mutta onneksi kuitenkin puhutaan pienistä määristä.

Nokian yt-neuvottelujen päättymisestä kertoi ensimmäisenä Yle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.