Nokia tuhdissa nousussa pörssissä

Helsingin pörssi on pirteässä nousussa. Myös Euroopan suuret pörssit ovat plussalla. Puolenpäivän aikaan Helsingin pörssin yleisindeksi oli 2,6 prosentin nousussa 8 820 pisteessä. Lähes koko pörssin vaihtokärki on plussalla.

Kurssinousulle on lyönyt tahtia matkapuhelinjätti Nokia, jonka osake on peräti 5,5 prosentin nousussa 16,60 eurossa.

Sijoittajilla riittää pähkäiltävää Nokian eilen tekemässä rohkeassa liikkeessä matkapuhelinten ohjelmistobisneksessä. Nokia kertoi eilen ostavansa loput 52 prosenttia älypuhelinten käyttöjärjestelmiin keskittyneestä Symbian-yhtiöstä.

Uusimmat

Talous

Indonesian kansallinen lentoyhtiö peruu miljardiluokan tilauksen Boeingilta

Facebook säilytti miljoonia salasanoja tekstimuodossa sisäisillä palvelimilla

Nokia-puhelin joutui tietosuojavaltuutetun syyniin –  laitteiden epäillään vuotaneen käyttäjätietoja Kiinaan

Peliyhtiö Supercellin omistaja Tencentin tulos heikkeni kolmanneksella loppuvuodesta

Posti irtisanoo Jyväskylässä – yhtiö kieltäytyy kertomasta, moniko saa potkut

Kortepohjaan uusi ruokakauppa, tavoitteena myös apteekki ja Alko – ylioppilaskunta ja Keskimaa solmivat aiesopimuksen liiketilojen rakentamisesta

Walt Disney oli innovaattori, taiteellinen keksijä ja riskinottaja – tällainen mies loi rohkeudellaan kokonaisen imperiumin

Tietosuojavaltuutettu aloittaa selvityksen Nokian puhelimista – puhelimien epäillään lähettäneen henkilötietoja Kiinaan

Posti irtisanoo lähes 60 työntekijää ja luo työpaikkoja Tallinnaan – valtionyhtiö ei voi päätöksillään aiheuttaa Suomessa työttömyyttä, sanoo ammattiliitto

Taksien turvallisuuteen ja saatavuuteen pitää kiinnittää huomiota, arvioi Traficom –  invataksien turvallisuus ja hintahuijaukset huolestuttavat asiakkaita

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.