Nokialta ja Applelta odotetaan uutuuslaitteita

Applelta ja Nokialta odotetaan tällä viikolla tuoteuutuuksia. Molemmat yhtiöt järjestävät julkistustilaisuuden tiistaina. Nokian tapahtuma Abu Dhabissa on ensimmäisen suuri julkistus sen jälkeen, kun yhtiö ilmoitti myyvänsä puhelinliiketoimintansa Microsoftille.

Talouslehti Wall Street Journal on aiemmin kertonut, että Nokia julkistaisi kuusi uutta laitetta. Niiden joukossa olisi tablettitietokone ja liuta uusia puhelimia. Nokian on huhuttu myös julkistavan "phabletin" eli tabletin ja puhelimen välimuodon.

Applen on määrä julkistaa uudet iPadinsa San Franciscossa. Uutistoimisto AFP:n mukaan Apple esittelisi ainakin uuden version suuremmasta iPadista. Uutuus on ennakkotietojen mukaan ohuempi kuin edeltävät laitteet ja siinä on aiempaa paremmat kameraominaisuudet. Lisäksi odotetaan päivitettyä versiota iPad ministä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Kiinan maskinvalmistajat eivät enää paina töitä päivin öin – osa uusista toimijoista on jo jättänyt alan

Kenkäkaupan konkari Jarmo Toivonen halusi tuoda iloa koronavuoden keskelle – kaupungin vanhin yhdistys Jyväskylän Kauppalaisseura on ehtinyt jo 145-vuotiaaksi

S-ryhmän verkkokauppa kukoistaa, mutta hotellit ja ravintolat kärsivät koronakriisistä

Suomen Kotidatan työriidan sovittelu keskeytyi – Ammattiliiton mukaan lakko vaikuttaa todennäköiseltä, Kaupan liitto vie asian työtuomioistuimeen

"Suomesta on ollut tukitalous" – Jyväskylässä paljon kiinteistöjä omistavan pörssiyhtiön toimitusjohtajan mielestä lukuisat etuudet ja runsas vapaa-aika tekevät työnteosta kannattamatonta

Hampurilaisravintoloiden kisan haastaja rantautuu Jyväskylän ytimeen – ketju lupaa, että raaka-aineet ovat 95-prosenttisesti kotimaisia

Tuleeko UPM:ltä täystyrmäys Keski-Suomelle? Talouselämä-lehden mukaan Jämsänkosken ja Kaipolan tehtaita uhkaa sulkeminen

Opiskelija-asuntoja rakennetaan Jyväskylän parhaille paikoille – "Vuokralaisilla on enemmän valinnanvaraa kuin 5–10 vuotta sitten"

Koronan aiheuttama kysyntäkuoppa pudotti Outokummun tuloksen tappiolliseksi

Tiktok uhkaa Trumpin hallintoa oikeustoimilla Yhdysvalloissa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.