Nokian Siilasmaa: Trump voi vahingoittaa suomalaisyrityksiä, mutta myös Yhdysvaltoja

Osa Nokian yli 10 000 työntekijästä Yhdysvalloissa on maahanmuuttajia, ja nämä ovat paineen alla tällä hetkellä, Siilasmaa huomauttaa.

Nokian ja F-Securen hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa uskoo, että presidentti Donald Trump voi vahingoittaa politiikallaan Nokiaa ja muita Yhdysvalloissa toimivia suomalaisyrityksiä.

– Jos syntyy jonkinlaisia kauppasotia, se ilman muuta vahingoittaa Nokiaa ja suomalaisyrityksiä.

Siilasmaan mukaan Trumpin politiikka vaikuttaa suoraan niihin yli 10 000 työntekijään, jotka Nokialla on Yhdysvalloissa.

– Nokialla työskentelee paljon maahanmuuttajia, jotka ovat paineen alla tällä hetkellä, Siilasmaa lisää.

Siilasmaa sanoo, että Trump vahingoittaa myös Yhdysvaltoja, sillä tämä ajattelee maansa etua kuukausien tai enintään vuosien päähän.

– Jos hän optimoisi seuraavia vuosikymmeniä, hänen politiikkansa olisi erilaista.

Siilasmaa puhui tänään kauppakorkeakoulu Hankenin seminaarissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.