Nokian osake vajonnut kriisivuosien tasolle

Nokian osakkeen arvostus on painunut jo yhtiön kriisivuosien tasolle, vaikka tänään huhti-kesäkuun tuloksensa julkistavan Nokian odotetaan edelleen parantaneen.

Yleisen pörssilaskun tuiverruksessa Nokian osake on menettänyt arvostaan tänä vuonna 43 prosenttia.

- Tulosennusteisiin suhteutettuna Nokian osake on nyt halvempi kuin liki 20 vuoteen, sanoo Nokiaa pitkään seurannut Glitnirin analyytikko Michael Schröder.

Lukunsa paljastaa tänään myös energiajätti Fortum, jonka osake näyttää olevan teflonia. Siihen ei markkinoiden hysteria ole tarttunut. Fortumin osake on pudonnut vuoden alusta vain alle neljä prosenttia.

Sijoittajat luottavat Fortumiin, koska sen tulovirtaan ei juurikaan vaikuta kilpailu tai suhdannetilanne.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.