Nokian pelätään julkistavan rajuja vähennyksiä

Matkapuhelinvalmistaja Nokian pelätään julkistavan aamulla rajuja vähennyksiä. Yhtiö pitää aamuyhdeksältä ensin puhelinkonferenssin luottamusmiehille, jonka jälkeen alkavaa videotiedotustilaisuutta voivat seurata kaikkien Nokian toimipisteiden työntekijät. Nokialla on Suomessa toimintaa Salossa, Espoossa, Oulussa ja Tampereella.

Helsingin Sanomien mukaan tiedotustilaisuudessa puhuu toimitusjohtaja Stephen Elop, joka ilmoittaa merkittävistä työpaikkojen vähennyksistä sekä Suomessa että ulkomailla. Lehden mukaan liipaisimella voi olla ainakin Oulun tuotekehitysyksikkö, joka saatetaan lakkauttaa kokonaan.

Viimeksi Nokia kertoi isoista irtisanomisista helmikuussa Salon tehtaalla. Lähtöpassit sai noin tuhat työntekijää.

Salon Seudun Sanomat kertoi eilen Salon tiedotustilaisuudesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.