Nokian uutuusmalli pimenee mystisesti

Nokian uudessa Lumia 920 -puhelimessa on vakavia ongelma. Puhelin saattaa pimentyä itsekseen esimerkiksi yön aikana eikä käyttäjä saa puhelinta enää käyntiin, jos hän ei tunne puhelimen resetoinnin näppäinyhdistelmää.

Ongelmaa esiintyy Keskisuomalaisen tietojen mukaan ainakin osassa Lumia 920 -puhelimia. Keskisuomalaisen toimituksessa on ongelmasta kärsivä puhelin.

Nokia myöntää ongelman. Suomen mediasuhteista vastaavan johtajan Maija Taimin mukaan Nokiaan on tullut joitakin yhteydenottoja ongelmasta. Hän ei täsmennä määrää tai laajuutta.

Nokian mukaan ongelmien syytä ei vielä tiedetä. Nokia selvittää ongelmaa yhdessä Microsoftin kanssa.

Nokian käyttäjätuki kertoi tiistaina, että vika korjaantuu mahdollisesti tulevilla ohjelmistopäivityksillä. Tämä viittaa ongelmiin joko Microsoftin uudessa Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmässä tai Nokian omassa puhelinohjelmistossa.

Voi pimentyä monta kertaa vuorokaudessa

Puhelimen täydellinen jumiutuminen on käyttäjän kannalta hankalaa. Puhelin voi jumiutua milloin vain, ja se vaatii aina resetoinnin eli uudelleenkäynnistämisen. Puhelin voi pimentyä useita kertoja vuorokaudessa. Puhelin jumiutuu useimmiten itsekseen ollessa, joten puhelimen omistaja voi olla huomaamattaan puhelimen saavuttamattomissa pitkiäkin aikoja.

Resetoinnissa käyttäjän on painettava yhtä aikaa äänenvoimakkuuden pienennyspainiketta ja virtapainiketta vähintään 15 sekuntia. Näin puhelin käynnistyy uudelleen.

Nokian Lumia 920 -puhelimissa on ollut ongelmia myös Nokian kehutussa karttasovelluksessa. Karttasovellus Nokia Drive saattoi jumiutua niin, että sitä ei pystynyt käynnistämään lainkaan. Tämä ongelma poistuu yleensä Nokia Driven poistamisella ja uudelleen asentamisella.

Osa käyttäjistä joutui myös palauttamaan puhelimen kokonaan tehdasasetuksiin. Tämä oli käyttäjille erittäin kiusallista, sillä samalla katosivat puhelimeen asennetut ohjelmat ja aineistot.  Puhelin oli kuin ostopaketista otettu, ja kaikki asennukset piti tehdä uudelleen.

Tällä hetkellä ei ratkaisua

Lumia 920 -puhelimen ongelmat ovat Nokialle kiusallisia. Juuri tämän puhelimen pitäisi nostaa Nokiaa takaisin jaloilleen.

Puhelimen täydellisen pimenemisen aiheuttavat ongelmat voivat liittyä uuden Windows 8 -version bugeihin ja ratketa aikanaan ohjelmiston korjauspäivityksillä. Vika voi olla Windows-ohjelmiston luoneen Microsoftin, mutta käytännössä ongelmasta kärsii nyt Nokia.

Nokian luotettavuuskuvaa Lumia 920 -puhelimen jumiutuiset syövät herkässä markkinatilanteessa. Osa asiakkaista saattaa siirtyä toisiin puhelimiin, sillä Nokia ei tiettävästi ole pystynyt tarjoamaan asiasta kärsiville puhelimen omistajille mitään ratkaisua.

Puhelimen omistajan on joko hyväksyttävä puhelimen jatkuvat pimenemiset tai vietävä puhelin huoltoon. Huollossa puhelin voi viipyä helposti yli viikon, joten puhelimen omistajalle ongelma on ikävä. Huolloilla ei ole tällä tietoa mitään todellista ratkaisua ongelmaan. Nokia ei anna varapuhelinta huollon ajaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Nokian myötätuuli siivitti pörssiä tiistaina