Nordnetin Oksaharju: Terrafame selvinnee ilman valtion lisärahoitusta tällä hallituskaudella

Nikkelin ja sinkin hinnasta tukea.

Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju arvioi, että kaivosyhtiö Terrafame selviytyy näillä näkymin tämän hallituskauden ajan ilman uutta rahoitusta valtiolta. Oksaharjun mukaan yhtiön osavuosikatsaus viime loka-joulukuulta ei kuitenkaan muuta suurta kuvaa yhtiön tilanteesta, sillä varsinainen liiketoiminta on edelleen miinuksella.

Valtio on sijoittanut Talvivaaran entiseen kaivostoimintaan yhteensä yli puoli miljardia euroa.

– Siitä ollaan vielä hyvin kaukana, että saataisiin todellista tuottoa investoidulle pääomalle, Oksaharju sanoi STT:lle, eikä ryhtynyt arvioimaan milloin tämä voisi toteutua.

Terrafamen loka-joulukuun liikevoitto laski 10,9 miljoonaan euroon edellisvuoden 12,2 miljoonasta eurosta. Loka-joulukuun liikevaihto kasvoi 66,4 miljoonaan edellisvuoden 47,6 miljoonasta eurosta.

Tuotanto kasvo

Yhtiö tuotti loka-joulukuussa nikkeliä 5 840 tonnia ja sinkkiä 13 772 tonnia. Sinkin tuotannossa tehtiin uusi kvartaaliennätys. Nikkelin tuotanto kasvoi edellisvuoden loka-joulukuusta noin kuusi prosenttia ja sinkin tuotanto 12,5 prosenttia.

– Päätuotteidemme nikkelin ja sinkin maailmanmarkkinahinnat olivat neljännellä vuosineljänneksellä edellistä neljännestä korkeammalla tasolla, millä on positiivinen vaikutus liiketoimintaamme, toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen sanoi

Nikkelin keskihinta maailmanmarkkinoilla nousi loka-joulukuussa kymmenen prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna ja sinkin keskihinta hieman yli yhdeksän prosenttia. Nikkelin hinta on kuitenkin edelleen keskimääräistä alhaisempi.

Terrafamen koko vuoden tulos jäi 6,4 miljoonaa euroa tappiolliseksi. Vuonna 2016 tappiota kertyi reilut 134 miljoonaa euroa.

Koko vuoden liikevaihto yli kaksinkertaistui 218,8 miljoonaan euroon edellisvuoden 101 miljoonasta eurosta. Sekä nikkelin että sinkin tuotantomäärät yli kaksinkertaistuivat vuoteen 2016 verrattuna.

– Kun investoidaan tällaisia summia on ilmeistä, että liikevaihdon pitääkin kasvaa, Oksaharju sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.