Norja vihertää öljyrahastoaan

Norja aikoo muuttaa öljytuloja hallinnoivan rahastonsa pelisääntöjä. Rahastoa hallinnoivalle keskuspankille annetaan vapaammat kädet irtautua epäeettisistä sijoituksista. Samalla on tarkoitus lisätä sijoituksia uusiutuvaan energiaan.

Öljytuloilla kasvatettu rahasto on maailman suurin sijoitusrahasto. Sen arvo on noin 620 miljardia euroa, josta suurin osa on sijoitettu pörssiosakkeisiin. Rahasto ei ole kertaakaan perustamisensa jälkeen saavuttanut neljän prosentin tuottotavoitettaan.

Ympäristöjärjestöt arvostelivat Norjan hallituksen suunnitelmia sääntöjen muuttamiseksi. Järjestöjen mielestä sijoitukset uusiutuvaan energiaan jäävät mitättömän pieniksi suhteessa rahaston kokoon.

Rahasto on mustalistannut 63 yritystä, joihin se ei sijoita. Listalla ovat muun muassa Walmart, Rio Tinto ja Boeing.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.