Norton: Joka kolmas saanut huijausviestin kännykkäänsä

Tietoturvayhtiö Nortonin mukaan rikolliset hyödyntävät sosiaalista mediaa ja mobiililaitteita entistä aktiivisemmin. Yhtiön vuosittaisen nettiturvallisuusraportin mukaan jopa joka viides käyttäjä on joutunut jonkinlaisen nettirikollisuuden uhriksi.

Lähes kolmasosa mobiililaitteen käyttäjistä oli saanut tekstiviestin tuntemattomalta taholta, jossa pyydettiin klikkaamaan linkkiä tai soittamaan tuntemattomaan numeroon. Taustalla on yleensä huijausyritys.

Kyselyn mukaan 15 prosenttia sosiaalisen median käyttäjistä kertoi, että joku muu oli tunkeutunut heidän profiiliinsa ja esiintynyt heidän nimellään. Joka kymmenes oli joutunut huijauksen kohteeksi tai saanut vääriä linkkejä.

Nortonin kyselyssä haastateltiin yhteensä 13 000 vastaajaa 24 maassa. Pohjoismaista mukana olivat Ruotsi ja Tanska, mutta Suomi ei.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.