Nuoria tympii töissä eniten

Tylsistyminen työssä uhkaa terveyttä ja voi lyhentää työuria, kertoo Työterveyslaitoksen tutkimus ja Utrechtin yliopiston tutkimus. Tylsistyneet työntekijät kokivat terveytensä ja työkykynsä heikommaksi kuin innostuneet työntekijät. Tylsistyminen myös lisäsi todennäköisyyttä suunnitella työpaikan vaihtoa sekä aikomusta siirtyä ennenaikaiselle eläkkeelle.

Pitkästynyt kokee, että työtehtävät eivät tarjoa riittävästi mielekkäitä haasteita, niihin on vaikea keskittyä ja aika kuluu hitaasti. Jos kiinnostavia tehtäviä ei ole riittävästi, työntekijä passivoituu eikä laita itseään likoon.

Tulosten mukaan tylsyyttä kokivat eniten kuljetus- ja valmistusalan sekä taiteen, viihteen ja vapaa-ajan parissa työskentelevät. Vähiten työssään pitkästyivät terveydenhuollossa ja opetusalalla työskentelevät.

Miehiä tympi enemmän kuin naisia. Ikäryhmistä tylsistyneimpiä olivat alle 36-vuotiaat työntekijät. Kaikkiaan tylsistymistä esiintyi kuitenkin suhteellisen harvoin.

– Nuorten työntekijöiden tylsistyminen saattaa selittyä osittain sillä, että työelämässä paikkaansa hakevat eivät ole vielä löytäneet itselle sopivia tai riittävän haastavia työtehtäviä, pohtii tiedotteessa tutkija Lotta Harju Työterveyslaitoksesta.

– Haastavimmat tehtävät voivat kasaantua kokeneemmille työntekijöille. Tämä voi alentaa nuorempien työntekijöiden motivaatiota, jos he kokevat, ettei heillä ole mahdollisuutta näyttää ja kehittää osaamistaan.

Työterveyslaitoksen mukaan työntekijöiden tylsistymisen ehkäisyyn kannattaa panostaa, sillä työntekijöiden työhyvinvoinnilla ja motivaatiolla on yhteys työn tuottavuuteen. Työhyvinvointi vaikuttaa myös työurien pituuteen. Tutkimus kattoi 87 suomalaista organisaatiota ja yli 11 000 työntekijää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.