OP-Pohjola-ryhmä kohensi tulosta vakuutuksilla

OP-Pohjola-ryhmän tulos parani alkuvuonna lähes viidenneksen verrattuna viime vuoteen. Tulos ennen veroja oli 234 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 199 miljoonaa.

Vahinkovakuutustoiminnan ja varallisuudenhoidon tulokset paranivat selvästi. Pankkitoiminnassa tulos heikkeni viimevuotiseen verrattuna. Pankkitoiminnan tulos kuitenkin parani verrattuna edelliseen neljännekseen.

Pääjohtaja Reijo Karhinen huomautti, että muiden tuottojen määrä nousi katsauskaudella yli kaksinkertaiseksi suhteessa korkokatteeseen. Korkokatteen lasku tasoittuu loppuvuonna, mutta Karhinen arvioi, että vähittäispankkien ansaintalogiikka on muuttumassa pysyvästi. Karhisen mukaan korostunut tarve tehostaa toimintaa on tullut jäädäkseen.

Karhinen huomautti, että ryhmä on kasvattanut markkinaosuuttaan vahvasti sekä yritys- että asuntorahoituksessa. Ryhmän näkymät loppuvuodelle ovat vakaat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Admicom rekrytoi talousjohtajan asiakkaaltaan – Petri Aho aloittaa uudessa tehtävässään syyskuun alussa

Puukauppa hyytyi viidenneksen – Kantohinnoissa oli luisua ja nettikauppa harppasi pitkän askeleen

Ruotsalainen Alfa Laval ostamassa Metson ja Outotecin yhdistymisen ulkopuolelle jääneen Neleksen – kaupan arvo on 1,7 miljardia euroa

Puukauppa kävi nihkeästi alkuvuonna – maaliskuusta lähtien kauppa on kuitenkin käynyt samaan tahtiin kuin vuosi sitten

Koronan vaimentamilla pörssiyhtiöillä kova paine kertoa näkymistään – tuloskaudesta odotetaan synkkää

Lentoyhtiö Emirates saattaa vähentää yhteensä jopa 9  000 työpaikkaa koronapandemian takia

Divaritoiminnassa kivijalkaliike säilyy pääpaikkana – Nettikaupalla on tärkeä rooli täydentäjänä, mutta kanta-asiakkaat asioivat liikkeissä

Yhdysvaltain ja Ranskan digiverokiista jatkuu – USA julkisti uusia tullimaksuja 1,3 miljardin dollarin erälle ranskalaistuotteita

Keskolta myönteinen tulosvaroitus koko vuodelle – Kehitys on ollut odotettua myönteisempää rauta- ja päivittäistavarakaupassa

Tapahtumat kuin agenttiromaanista: Wirecardin maan alle painuneella johtajalla yhteyksiä salaisiin palveluihin – levitti tietoja Itävallassa ja Britanniassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.