OP-Pohjola vähentää jopa 700 työpaikkaa

OP-Pohjola aloittaa yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa 700 työntekijän irtisanomiseen. Lisäksi OP-Pohjola suunnittelee yli 200 työntekijän ulkoistamista. Yt-neuvottelut koskevat lähes kaikkia konserniin kuuluvia yhtiöitä.

Finanssikonserni perustelee irtisanomisia muun muassa velkakriisin pitkittymisellä, lisääntyvällä sääntelyllä ja varautumisella pankkiveroon. Lisäksi yt-neuvotteluihin vaikuttavat kustannusten nousu ja alhaisen korkotason vaikutukset tuottoihin.

OP-Pohjolan pääjohtaja Reijo Karhinen sanoo, ettei OP-Pohjola voi turvata tuloksentekokykyään pelkästään asiakasmarginaaleja ja palvelumaksuja nostamalla. Säästötavoite on 150 miljoonaa euroa vuodessa.

Ilmoitus yt-neuvottelujen suuruudesta yllätti OP-Pohjolan henkilöstöyhdistyksen. Toiminnan tehostamisesta oli kuitenkin kerrottu jo aiemmin.

Henkilöstöyhdistystä johtava Riitta Suonpää kertoo, että taloon on palkattu viime vuosina jatkuvasti lisää työvoimaa. Hänen mielestään toimintatapojen tehostamista olisi pitänyt miettiä jo tuolloin.

OP-Pohjola -ryhmällä on tällä hetkellä palveluksessaan noin 13 500 henkilöä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Kiinan maskinvalmistajat eivät enää paina töitä päivin öin – osa uusista toimijoista on jo jättänyt alan

Kenkäkaupan konkari Jarmo Toivonen halusi tuoda iloa koronavuoden keskelle – kaupungin vanhin yhdistys Jyväskylän Kauppalaisseura on ehtinyt jo 145-vuotiaaksi

S-ryhmän verkkokauppa kukoistaa, mutta hotellit ja ravintolat kärsivät koronakriisistä

Suomen Kotidatan työriidan sovittelu keskeytyi – Ammattiliiton mukaan lakko vaikuttaa todennäköiseltä, Kaupan liitto vie asian työtuomioistuimeen

"Suomesta on ollut tukitalous" – Jyväskylässä paljon kiinteistöjä omistavan pörssiyhtiön toimitusjohtajan mielestä lukuisat etuudet ja runsas vapaa-aika tekevät työnteosta kannattamatonta

Hampurilaisravintoloiden kisan haastaja rantautuu Jyväskylän ytimeen – ketju lupaa, että raaka-aineet ovat 95-prosenttisesti kotimaisia

Tuleeko UPM:ltä täystyrmäys Keski-Suomelle? Talouselämä-lehden mukaan Jämsänkosken ja Kaipolan tehtaita uhkaa sulkeminen

Opiskelija-asuntoja rakennetaan Jyväskylän parhaille paikoille – "Vuokralaisilla on enemmän valinnanvaraa kuin 5–10 vuotta sitten"

Koronan aiheuttama kysyntäkuoppa pudotti Outokummun tuloksen tappiolliseksi

Tiktok uhkaa Trumpin hallintoa oikeustoimilla Yhdysvalloissa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.